Kaikki materiaali on jaoteltu YKL:n kymmeneen pääluokkaan (0-9) ja niiden alaluokkiin teosten aiheen mukaan,
jotta asiakkaiden olisi helpompi löytää (esimerkiksi) kirjoja, jotka kiinnostavat
heitä.
Jokainen kirjaston kirja, CD-levy,
DVD–elokuva, kielikurssi jne. on
laitettu aineistotietokantaan eli
ne on luetteloitu.

 

Kun kirjastossa luetteloidaan aineistoa, työntekijöiden täytyy myös kuvailla sitä asiasanoilla, jotka hän hakee YSA:sta. (Yleisestä suomalaisesta asiasanastosta) Asiasanoilla kuvaillaan esimerkiksi kirjan sisältöä. Asiasanoja ovat mm. jääkiekko, agility, fantasiakirjallisuus, hirvi ja valokuvaus.


Tässä on kuva Kurikan pääkirjaston selkätarrasta, jossa on kolme tärkeätä osaa.
Ne auttavat sinua, kun etsit tarvitsemaasi aineistoa kirjaston hyllystä.


PKN= Ensimmäisellä rivillä on osaston tunnus, jolle teos kuuluu. Esimerkin osasto tarkoittaa, että se kuuluu pääkirjaston nuortenosastolle.
Tarkista aina ensimmäisenä oikea osasto!
84.2 F= Keskimmäiseltä riviltä näet sen luokan numeron, johon teos  kuuluu. Esimerkkimme paikka on suomenkielisen kertomakirjallisuuden luokassa, fantasiahyllyssä.
HUN=
Selkätarran alimmalla rivillä on aineistokappaleen aakkostus eli yleensä sen tekijän sukunimen kolme ensimmäistä kirjainta.

 

  Jokaisen kirjahyllyn päädyssä on A4–kokoinen opaste, josta näkyy, 
  millaista aineistoa kyseinen hyllykkö pitää sisällään.  Tietokirjojen luokat löytyvät myös hyllyjen reunoissa olevista reunaopasteista.
Jokaisen luokan sisällä (0-9) kirjat on järjestetty aakkosjärjestykseen.







YKL:n PÄÄLUOKAT

0 Yleisteokset

1 Filosofia, psykologia

2 Uskonto

3 Yhteiskunta

4 Maantiede, kansantiede,matkat

5 Luonnontieteet, matematiikka, lääketiede

6 Tekniikka, teollisuus, käytännön talous

7 Taiteet, liikunta

8 Kirjallisuus, kielitiede
  
80 Kaunokirjalliset,  
   sekasisältöiset teokset
   81 Kansanrunous
   82 Runous
   83 Näytelmät
   84 Kertomakirjallisuus
   84.2 Kotimainen
    kaunokirjallisuus

9 Historia


YSA (Yleinen
suomalainen

asiasanasto)


Hoksu suomennos:
*Kyllä tuota ABC:tä nyt laitetaan joka paikkaan! Kuvittelisi että Aapiskukko-kirja riittää, mutta ei! Mitähän uutta tässä kirjaston ABC:ssä on?
 

LR mainos / nina